tiistai 22. lokakuuta 2013

Olohuone ylösalaisin!

Tänään meillä käynnistyi aamu allekirjoittaneen lomapäivällä ja klo 09 oltiin tutustumassa Tyypin uuteen päiväkotiin, johon mennään tekemään hoitosopimus viikon päästä. Iso kivi ja stressin aihe on nyt poistunut harteilta, kun tietää, että Tyyppi pääsee pieneen alle 3-vuotiaiden ryhmään eikä ole edes ryhmän nuorin. Niille, jotka ovat epätietoisia, niin Tyyppi tosiaan aloittaa tammikuun alussa päivähoidossa reilun 2 vuoden ikäisenä.

Tyypin mentyä päiväunille päätettiin aviokin kanssa heilauttaa olohuoneen sisustus kokonaan ympäri!
Aviokki oli tätä pohtinut jo useamman päivän, joten totetutus oli helppo, kun kummankaan ei tarvinnut toista suostutella.

Senkki oli aiemmin olohuoneen oviaukon vasemmalla puolella.
Kirjahyllyt olivat senkin nykyisellä paikalla. Tuo ihana pikkuikkuna sai
uuden valkoisen maalipinnan muutama viikko muuton jälkeen, jonka jälkeen "piilotin" sen verhon taakse.
Mutta se on aika ihana ikkuna!
Yritin vielä napata vähän kokonaisvaltaisemman kuvan olohuoneen toisesta päädystä.
Meillä on olohuoneessa melko paljon eri värejä. Sohva on tummanharmaa, lattia on tumman puun värinen, senkki, tv-taso ja kirjahyllyt ovat koivu-valkoisia ja kaiutinsarja on kirsikkaa. Ja nojatuoli on punainen. Yhden seinän tehosteväri on tumma maitokahvi ja sama väri toistuu paneeliverhossa. Hyvin kuitenkin meidän makuun sopivat kaikki nämä värit. Meillä on myös olohuoneessa 2aksi aika isoa viherkasvia, joten myös tumma vihreä on edustettuna.

Meillä on ollut isot tekokukka-oksat isossa maljakossa olohuoneen lattialla kaiuttimen vieressä, mutta tänään sitten totesin, että ne alkavat olla aika aikansa eläneet. Niinpä sitten päädyin viemään kukat varastoon ja nostinkin tuon maljakon (Ikea PS) senkin kulmaan ja laitoin sen sisälle kullanväriset led-valot. Ja tämän näköinen siitä tuli:

Ruukkukasvi on aloe vera.




Maljakko on noin 60 cm korkea, joten se sopii todella kivasti tuonne senkin kulmaan.

Käytiin tänään hakemassa (jälleen...) anoppilasta siellä muuton alta evakossa olleita tauluja ja mm. Tyypin parkkitalo. Ajatuksena oli laittaa porraskäytävän seinille 3olmen taulun kokoelma, jotka aviokki suunnitteli (ei niin fiksusti...) kiinnittävänsä kahdella taulukoukulla per taulu. Tuloksena meidän porraskäytävän seinässä 8 överin kokoista reikää. En sanonut MITÄÄN, vaikka mieli teki kysyä, että miksi hän ei porannut proppuja seiniin, kuten aikaisemmin. No anyway, koska porraskäytävän seinä on aaaaaika korkea, niin keksin sitten ehdottaa, että mitäs jos etsisimme netin ihmeellisestä maailmasta mahdollisimman ison seinätarran, jonka taakse saisi helposti piiloon kaikki kitatut ja päällemaalatut reiät. Ehdotus otti tulta alleen ja tämä tarra koossa 183 x 61 cm lähti tilaukseen All Posters.fi:stä:

Kuva lainattu täältä.

Hintaa tälle seinätarralle jäi 30% alennuksen jälkeen toimituskuluineen ~95 euroa, joten ihan edullisin hankinta tämä ei ole, mutta jos se on livenä puoliksikaan niin ihana, kuin kuvassa, niin meidän portaisiin se sopii kuin nakutettu. Toimitusaika-arvion mukaan tämä kotiutunee 6.-14.11.


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

X-Mas


Odotan kovasti, että pääsen Tyypin kanssa koristelemaan joulukuusen aatonaaton iltana ja sommittelemaan joulukoristeita porraskaiteisiin. Joulun värimaailmasta tulee meillä tänä vuonna punainen ja kultainen ja tietysti vivahde tai muutama tummanvihreää. Viime vuonna pääsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan piipahtamaan ihanalla Stockmannin jouluosastolla ja ihastuin päätäpahkaa jouluisiin soittorasioihin. Hinnat kuitenkin olivat aika päätä huimaavia, joten kotihoidon tuki ei ihan mahdollistanut tuollaista ~30-40 euron yht´äkkistä sijoitusta.


Lauantaina käytiin äidin kanssa kiertelemässä Myyrmäen jäähallin kirppiksellä ja sieltä bongasin tämän soittorasian, jonka äitini sitten osti minulle. :)

video

"Christmas Time means presents for me..." Olettekos te jouluihmisiä?

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Stuva-penkki lastenhuoneen pöytänä

Sain kommenttina kysymyksen siitä, miten tuo Stuva-penkki on hoitanut hommansa Tyypin pöytänä. Vastaus on, että oikein mainiosti! Tyyppi kiipeilee aika paljon pöydälle ja piirtämisen lisäksi pöydän ääressä luetaan kirjoja ja kasataan palapelejä.


Päädyin sijoittamaan myös toisenkin Billy-kirjahyllyn Tyypin huoneeseen, vähän kuin blokkaamaan houkutusta kiipeillä ikkunaa vasten. Nyt Tyypin pehmolelut mahtuvat kivasti tuohon hyllylle ja kokonaisuudesta tuli kuitenkin edelleen keveä, vai mitä mieltä olette?


Tyypin taidetta. Piirtäminen ja kynät ovat alkaneet hiukan kiinnostaa.
Ikean sininen pilvi-lamppu (Skojig) ja Lontoosta tuliaisina kotiutettu karhuherra Paddington.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Kirppislöytöjä Akselista

Pitkästä aikaa ja yks kaks yllättäen pääsin tänään piipahtamaan kirpputori Akselissa Mankkaalla. Muistelin, että kyseinen kirppis on aika kallis, joten en odottanut yhtään tekeväni löytöjä. Mutta kuinkas kävikään!

Kaikki nämä + potkuauto yhteensä 16 euroa!
32-osainen palapeli / 4 € - 50% = 2 €
Nalle Puh-palapeli / 4 € - 50% = 2 €
Muumi-palapeli / 4 € - 50% = 2 €
Muumi-memo / 3 € - 50% = 1,5 €
Muumi-lotto / 1,5 €
Äänikirja 1,5 €
Kovasti kovasti luettu ajoneuvokirja 1 €
Ja pisteenä iiii:n päälle: 

Potkuauto 4,50 €
Tyyppi rakastaa palapelejä, meillä on niitä ennestään kolme erilaista ja nyt meillä on 3olme uutta, joista isoimmassa on 32 palaa laitettavaksi paikoilleen. :) Riittää varmasti hetkeksi ainakin puuhailtavaa.

torstai 10. lokakuuta 2013

Sipulit talviunille

Viime sunnuntaina käytiin katsomassa äitini uutta 10-viikkoista cockerin pentua ja kotimatkalla "eksyttiin" Plantageniin, jossa kaikki kukkasipulit olivat -40% alessa. Olin jotenkin ajatellut, että kukkaistutusten aika tulee vasta ensi keväänä ja kesänä, mutta sitten tuli Tyypin kummitädin kanssa kukkasipulit puheeksi ja niinpä nyt on yhteensä 60 sipulia torkkumassa talviunia kevättä odotellen.

Kaksi säkkiä uutta multaa ja vanhat lehti-pöpelökasvit kompostiin.
Nämä tukki-pöllit ovat mielestäni aivan ihanat!
Toivottavasti kesän kynnyksellä kaksiväriset tulppaanit löytävät tiensä kohti aurinkoa.
Tyyppi oli aivan innosta soikeana kantaessaan kaksin käsin hiekkaa ja multaa kompostikassiin ja saipas pieni mies oman haravankin Clas Ohlsonilta (hinta 3,99 €). Ja äiti oman Fiskarsin haravan Plantagenilta. Enpä olisi ikinä uskonut tulevani huippuonnelliseksi siitä, että saan haravoida!

Mummuni kuoli vuonna 2009. Sain hänen jäämistöstään talteen ihanan mummuni 2000-luvun alkupuolella pitämän puutarha-muistikirjan, josta löytyy tärkeitä huomioita niin säätiedoista, pakkas- ja hellelukemista, pionien ja ruusujen hoidosta sekä myös muutama tärkeä Suomen uutinen, kuten maininta Konginkankaan onnettomuudesta ja Myyrmannin räjähdyksestä. Sain vasta nyt luettua tätä muistikirjaa ja tuntuu siltä, kuin olisin saanut mummuni hetkeksi takaisin. <3

Kirjassa on paljon tilaa omille muistiinpanoilleni, joten ensimmäiset oman pihan merkinnät
kirjoitin viime sunnuntaina, kun krookukset ja pinkit tulppaanit istutin kukkapenkkiin.
Muistan miten mummuni kasvatti joka jouluksi itse sipulista amarylliksen. Itse en ole niinkään amarylliksen ystävä, mutta joka joulu kodistani löytyy useampi tuoksuva hyasintti. Tänä vuonna yritän itse kasvattaa hyasintit sipuleista. :)

Mikäli sipuleiden väriin on luottaminen, niin tulossa olisi yksi valkoinen ja kaksi violettia.
Kaikki vinkit hyasinttien kasvatuksesta sisällä otetaan ilolla vastaan!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Olohuoneen putket piiloon

Before. 
After.

Kävimme eilen etsimässä sopivaa verhoa olohuoneen putket peittäväksi paneeliksi. Anno-sivuverho löytyi Anttilasta poistohintaan 10 euroa. Väri miellyttää varsin paljon ja sopii täydellisesti meidän olohuoneen maanläheisiin väreihin. Leikkasin verhon suurinpiirtein kahtia ja sitten siistin toisen reunan siten, että käännöksellä tehtynä verhon leveydeksi tuli noin 65 cm. Jouluksi tuunailen verhon jostain oikein kivasta viininpunaisesta kankaasta.