perjantai 6. syyskuuta 2013

Ketuttava vaatekaappi

Asuntomme on rakennettu 1990, joten tämä on nyt 23 vuotta vanha. Asunnon keittiö remontoitiin tämän vuoden alussa, joten se on käytännössä uusi. Samoin yläkerran kylpyhuone ja sauna on remontoitu täysin vastikään. Viikko ennen muuttoa saunaan asennettiin uudet lauteet, joten osa asunnosta on uutta ja osa, kuten murheenkryyniksi osoittautuneet kahden makuuhuoneenen vaatekaapit, ikivanhaa. Kaapit eivät ole kellertäviä vaan valkosia, vaan väritys johtuu kuvan laadusta.

 

 
 

 

Olen todella harmistunut siitä, että edelliset asukkaat sanoivat olleensa yhteydessä isännöitsijään ja hoitaneensa asiaa näiden vaatekaappien suhteen, mutta aika nopeasti kyllä selvisi, että mitään ei asian eteen ainakaan kovin ponnekkaasti oltu tehty. Tutkiessamme kaappeja tarkemmin, selvisi, että hyllynkannattimina on käytetty niin Lundian, kuin Ikean Billy-kirjahyllyjenkin hyllynkannattimia. Hyllylevyt ovat kaikki väärän kokoisia ja (uskomatonta, mutta totta) osasta löytyi vielä Ikean ns. 88-hintalappu, mikä tarkoittaa sitä, että kyseiset hyllyt on myyty MARKKA-aikaan 20 markalla/hyllylevy. Tämän tiedän siis vain siksi, että olen kyseisessä talossa ollut töissä vuosina 2000-2010. Koska vaatekaappi on levinnyt, niin vaatetanko ei pysy paikoillaan, joten vaatetangon kannattimen vahvikkeena on käytetty hupparin nauhan kiristintä.

Itse en olisi keksinyt moista.
Viime maanantaina teki mieli alkaa itkeä, kun paikalle porhalsi niin luokattoman epäystävällinen huoltomies, joka suhtautui meidän ilmoittamiin vikoihin asunnossa lauseella: "Te olette hyväksyneet keskinäisessä vaihdossa tämän asunnon siinä kunnossa, kuin se on..." Olkoon kuinka keskinäinen vaihto tahansa, niin kyseinen asia ei kuulu jollekin random-huoltomiehelle tippaakaan ja vaihto ei kuitenkaan vapauta vuokranantajaa vastuusta kunnostaa asuntoa niiltä osin, kuin korjaukset vuokranantajan vastuulle (mm. kiinteät kaapistot) kuuluvat (vastuunjakotaulukko sekä huoneenvuokralaki). Inhoan sitä, että joku täysin tuntematon ihminen pääsee ihon alle ärsyttämään. Muutoin jokainen meillä tämän kuluneen viikon aikana käynyt huolto- ja korjausmies ansaitsee 10 pistettä ja pari papukaijamerkkiä.

Otimme siis itse yhteyttä isännöitsijään ja huoltoon välittömästi muuton jälkeen, kun kaappien luokattoman huono kunto selvisi ja nyt tuntuu kaappien korjaus etenevän varsin mallikkaasti. Tokihan tässä on nyt viikonloppu edessä, mutta kuten (toivottavasti) yllä olevista kuvista voi päätellä, niin meillähän ei ole tällä hetkellä käytössä vaatekaappeja ollenkaan. Tyypin huoneen kaapit ovat onneksi kunnossa, niissä ei ole havaittavissa mitään vastaavia ongelmia, mikä sinällään ihmetyttää.

Tärkeintä on kuitenkin se, että Tyypin huone toimii. 
Pistin fb:n Ikea-kirppikselle myyntiin meidän eteisessä olleen senkin ja sehän meni kaupaksi alle vuorokaudessa. Tulevana viikonloppuna (kenties jo huomenna iltapäivällä) olisi tarkoitus käydä ostamassa Tyypin huoneeseen pöytä ja tuoli, joista kirjoittelin jo aikaisemmin täällä, jotta Tyypin huone olisi sitten valmis. 

6 kommenttia:

  1. Voi ei, onneksi saitte silti huoltomiehen käymään. Toivottavasti korjaukset tehdään nopsaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Pakko tässä vaiheessa jo hehkuttaa (varovaisen optimistisesti), että kaikki muut viat, mistä olemme ilmoittaneet, on korjattu ennätysnopeasti. Nyt vaiheessa ovat tosiaan isoina juttuina "enää" nuo kaapit ja meidän makuuhuoneen oven karmi sekä yläkerran kylpyhuoneen ovi. Kylpyhuoneen oven suhteen asia on tiedotettu isännöitsijälle ja tältä odotetaan nyt vastausta ja kaapeille ja karmille on jo tilattu huollon toimesta korjaus.

      Toivotaan, että asiat hoituvat yhtä jouhevasti kuin tähän mennessä, loppuun saakka.

      Poista
  2. Me vaihdettiin kanssa kämppä päittäin yhden (vänäläis)naisen kanssa muutama vuosi takaperin. Huoltomies tarkisti molemmat asunnot ja me jouduttiin maalaamaan olohuoneesta yksi seinä kun meitä edeltävä asukas oli paikannut jotain seinästä ja maalannut vain sen paikatun kohdan, joka oli erisävyinen valkoinen. Ei siinä mitään, ihan kiva että tekevät työnsä hyvin, silloinhan asukkaan pitäisi voida luottaa siihen, että kaikki on kunnossa ja voit hyvillä mielin muuttaa ilman suurempia murheita.

    Kun me muuttopäivänä päästiin uuteen asuntoon, multa pääsi itku. Nainen ei ollut siivonnut ollenkaan, nyrkin kokoisia pölypalloja joka puolella ja kaikki ilmanvaihtokanavat aivan mustat. Tähän nyt ei huoltomies voi mitään tehdä, MUTTA molempien makuuhuoneiden ikkunat ovat ns. syvennyksessä, siinä on sellainen pieni betoninen ikkunalauta, niin tämä betoni oli aivan kokonaan murentunut. Ilmeisesti kosteudesta.

    Lisäksi olohuoneen muovimatto oli (ilmeisesti kissan raapimisen jäljiltä) korjattu kynsilakalla.

    V*ttu mä sanon, mua niin suututtaa vieläkin se huoltomies. Myöhemmin asiasta siltä kysyin, niin totesi, ettei kaikkea voi aina huomata. Kyllä tuo olisi pitänyt. Huoh. Enää en muuta kuin uuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. Auts. Auts.
      Tuota loppusiivouksen tasoa ei voi kyllä kuin moittia!

      Mekin olimme aika skeptisiä, kun asuntoa lähdimme alun perin katsomaan, kun tiesimme, että ikää asunnolla on. Sijainti ja remontoidut keittiö, kylpyhuone ja laminaattilattia kuitenkin onnistuivat vakuuttamaan meidät siitä, että vaihto kannattaa. Ja meille tosiaan myös mainittiin noista puutteista vaatekaapeissa, mutta myös vakuutettiin, että edellinen asukas hoitaa asiat kuntoon. Saanko udella vaihdoitko Espoossa? Menivätkö korjaukset, joista huomautitte, taloyhtiön piikkiin?

      Poista
  3. Vantaalla. Otin yhteyttä isännöitsijään, joka vielä tarkasti korjattavat kohdat ja käsittääkseni taloyhtiön piikkiin. Ellei sitten edelliselle asukkaalle, en tiedä.

    VastaaPoista
  4. Oho, missä kunnossa kaapit! :O Meidän asunto on rakennettu v. 1969 ja kaapit on alkuperäiset ja ihan priimakunnossa. Toki ne on puuta eikä mitään lastulevyä, ehkä siinä ero. Muutenkin tässä kämpässä on kaikki alkuperäinen hyvässä kunnossa, jopa kylpyhuone on ihan kohtuullinen, vaikkakin tosi vanhanaikainen. Keittiön kaappien ovet on vaihdettu oletettavasti joskus 90-luvun lopulla ja ne on ihan kauheet ja huonokuntoiset. Kaapit on alkuperäiset ja ne on edelleen ihan hyvät.

    Mua on aina viehättänyt nämä 60-70 -lukujen asunnot, eikä meillä kummallakaan käynyt mielessä että ostettais uudempi. Näissä vaan toimii yleensä kaikki, ja koska asunnolla on ikää, niin oletettavasti kaikki ongelmat on tullut jo esille. :)

    VastaaPoista