torstai 5. syyskuuta 2013

Muuttopäivä

Muutto on vihdoinkin loppusuoralla, joskin uutta (vanhaa) kotia täytyy pintarempata paikka paikoin ja itse asiassa alunperin ajatellusta rempasta ollaan nyt laajentamassa ja päätettiin vetäistä kuitenkin eteisen ja olohuoneen seiniin uudet maalit. Meillä on myös listalla useampia kohtia todella kurjia yllättäen paljastuneita juttuja täällä uudessa asunnossa, joista edelliset asukkaat eivät sitten katsoneet parhaaksi mainita, mutta yritän ehtiä postaamaan niistä mahdollisimman pian.

Mutta palataan hetkeksi vielä itse muuttopäivään. Pakkasimme aviokin kanssa tavaroita perjantai-lauantain välisenä yönä kello 01 saakka ja seuraavana aamuna heräsin jo hieman klo 06 jälkeen jatkamaan pakkauspuuhia. Tyyppi vietiin jo heti klo 09 jälkeen lelujen kera "evakkoon" mummulaan ja kiireellä jatkettiin pakkausta ja asunnon loppusiivousta ennen muuttofirman saapumista.

Muuttofirmaksi meille valikoitui Aimo Lehtinen Oy, jota voimme erittäin lämpimästi suositella! Muuttomiehet Sami ja Jaakko tulivat paikalle klo 11.45 ja klo 16.20 oli muuttokuorma purettu uuteen kotiin. Hintaa muutolle isolla kuorma-autolla ja kahdella muuttajalla tuli 432 euroa ja palvelu oli kyllä joka sentin arvoinen.

Vanhan asunnon olohuone. Osa muuttolaatikoista viety jo autoon.
Ihan vähän meinasi hermo mennä, kun kierittelin noita tyynyjä ja patjoja kiristekalvoon.
Tyhjääkin tyhjempi olohuone.
Tyypin entinen huone.
Muuttokuorman purku.

Uusi keittiö oli hirmu kiva tyhjänä...
Ekana iltana uudessa kodissa oli todellinen Selviytyjä-olo.

2 kommenttia:

  1. Kivannäköinen tuo uuden asunnon keittiö :) harmi jos sieltä on löytänyt ongelmia: / meillä vanha asukas jätti loppu siivouksen tekemättä. Ruokia pakkaseen , varaston täyteen tavaroitaan (kun kuulemma unohti ) ja muuta mukavaa! Meillä olisi ensi viikolla edessä tuo tavaroiden purku, huh!

    Tsemppiä ja mukavaa viikonloppua uudessa asunnossa :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä tavaroiden purkuun! Kyllä se siitä taas iloksi muuttuu.

    VastaaPoista